top of page
  • Eventio Oy

Eventio Oy osti Lippuautomaatti.fi liiketoiminnan vuoden vaihteessa

Eventio Oy osti Lippuautomaatti.fi liiketoiminnan 31.12.2022. Kauppa kahden samankaltaisen toimijan kesken tarkoittaa asiakkaillemme entistä parempaa palvelua, nopeampaa teknologista kehitystä sekä mielenkiintoisia uusia palvelukokonaisuuksia. Eventio ja Lippuautomaatti yhdistävät palveluissaan parhaimmat ja tapahtuma-asiakkaiden eniten arvostamat ominaisuudet. Palvelut toimivat teknisesti skaalautuvien pilvipohjaisten alustojen päällä, jonne tuodaan tärkeimmät ominaisuudet molemmista palveluista.


Toimitusjohtajat kättelevät kauppojen kunniaksi.
Toimitusjohtajat Ilpo Pohjola (vas) ja Marko Jyllilä juhlivat kauppoja vuodenvaihteessa hymyssä suin.

Entistä laajempi valikoima palveluita ja muita uudistuksia

Yhdistyvät palvelut uudistavat palvelupakettien sisältöjä, jotka sopivat hinnoittelun puolesta sekä aloitteleville tapahtumantuottajille, että jo paikkansa tapahtumataivaalla vakiinnuttaneille toimijoille. Kaikki vanhat sopimukset säilyvät ennallaan ja tarjoamme asiakkaillemme jatkuvasti uutta lisäarvoa. Tulemme edelleen pitämään hyvää huolta asiakasystävällisestä palvelun käyttöönotosta, palvelun saatavuudesta sekä asiakaspalvelun laadusta.

- Uskon tämän liiketoimintakaupan parantavan asiakkaidemme palvelua ja tarjontaa. Kasvaneiden yhteisten resurssien myötä kykenemme yhä paremmin vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja pystymme paremmin tukemaan asiakkaitamme onnistuneen tapahtuman järjestelyissä. Olemme iloisia siitä mitä olemme saaneet aikaan. Kaupan myötä meillä on entistä suurempi porukka, jolla on kovaa osaamista ja kokemusta tapahtuma-alalta, tiivistää Eventio Oy:n toimitusjohtaja Ilpo Pohjola. - Olen Ilpon kanssa samaa mieltä. Kauppa hyödyttää molempia osapuolia ja vahvistaa tukiverkostojamme. Uskon, että molempien asiakkaat hyötyvät, kun voimme jatkossa hyödyntää molempien parhaita puolia, Marko Jyllilä, Lippuautomaatti.fi:n toimitusjohtaja kertoo.

Asiakkaillemme muutokset eivät näy päivittäisessä toiminnassa. Yhteyshenkilömme vastaavat mielellään tiedusteluihin uusista palveluista. Molempien organisaatioiden henkilöstö jatkaa Eventio Oy:n palveluksessa Lisätietoja antaa: Ilpo Pohjola, toimitusjohtaja, Eventio Oy ilpo.pohjola@eventio.fi +358 400 182 700 Marko Jyllilä, toimitusjohtaja, Lippuautomaatti.fi marko.jyllila@lippuautomaatti.fi +358 440 258 899

303 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page