Eventio yrityksenä

Eventio Oy on ollut rakentamassa erilaisten tapahtumajärjestäjien palvelua entistä paremmaksi. Olemme tuottaneet innovatiivisia ohjelmisto-, verkosto- ja markkinointipalveluja tapahtumaympäristöön jo yli kymmenen vuoden ajan. Kaikki alkoi sahtimukeista jo 1990-luvulla ja sittemmin on tapahtunut paljon muuta.

Palvelumme ydin on tapahtumajärjestäjille suunnattu myynti- ja toiminnanohjausjärjestelmä. Se tuo tapahtumalle varmuutta tapahtumatiedon hallintaan, edullisia myynti- ja markkinointikanavia sekä mahdollisuuden tarjota hyvää asiakaspalvelua helposti – ilman kuluttajilta perittäviä palvelumaksuja.

Tehtävämme on auttaa tapahtumia tuottamaan onnistuneita elämyksiä kannattavalla ja kilpailukykyisellä tavalla, hyödyntäen erityisesti paikallisia yhteistyöverkostoja.

Tavoitteemme on olla laajalti tunnettu ja arvostettu hyvän asiakaspalvelun ja kulttuurin edistäjä, jonka ohjelmistopalveluilla on keskeinen rooli tapahtumaelämysten onnistumisessa.

Evention omistus ja johto

Evention omistaa neljä yksityishenkilöä sekä SBH-Yhtiöt Oy, joka on kahdenkymmenen yleishyödyllisen yhdistyksen omistama varainkeruuyhtiö.

Evention toimitusjohtajana toimii Jaakko Vikman. Hallituksen puheenjohtaja on Ville Mattila, joka toimii myös yhtiön teknisenä johtajana. Jaakko ja Ville omistavat yhtiöstä enemmistön.